olisipa taivas tänä yönä kirkas. haluaisin taas puhua tähdille.

ja minä hymyilin tähdille, koska ne tiesivät liikaa. onneksi eivät kertoneet muille. ne tietävät synkimmätkin ajatukseni. ne tietävät kuinka monta lääkettä otin että saisin unta. ne tietävät kuinka syvälle sain terän upotettua tällä kertaa. ne tietävät kuinka käänsin patjani, ettei kukaan huomaisi veriläikkää jonka olin valuttanut ranteistani. tänään minulla on vain parantuneet arvet..ei ole varaa lipsua. tänään minulla ei ole muuta kuin saunan ikkunan kuuma kahva, jota puristan niin kauan että sattuu. haluan vain tuntea jotain.

“I have told the sky all my loneliest thoughts of you. And all it does is shine star light back at me. But I guess that’s what makes it such a good listener.”

ja me lennettäis taikamatolla plutoon ettei se tuntis itseään yksinäiseks.

 vihaan kesää. ikävöin kesäöitä. ajoimme raviradalla laittomasti keskellä yötä, ja meinasimme lentää kuperkeikkaa. ikkuna oli auki ja olin yltäpäältä hiekan peitossa. nauru ei meinannut loppua. jb pauhasi radiosta, ja lauloimme mukana vaikka väitimme että se on huono. oikeasti salaa me kaikki tykkäsimme siitä. ajoimme mäkkärin autokaistalle kymmenen kilometriä rikkinäisellä skootterilla, vain koska me halusimme roskaruokaa. telttailimme kotipihalla, mutta hiivimme taloon keskellä yötä koska meitä paleli.

the best portion of your life will be the small, nameless moments you spend smiling with someone who matters to you.

mikään määrä lääkkeitä ei saa sua rakastamaan itseäsi.

haluan tupakan polttavan keuhkoissani ja viinan kirvelevän kurkkuani. haluan turruttaa mieleni lääkkeillä ja tuntea lasin repivän ihoani. ei kai minulla ole muutakaan mistä pitää kiinni. ehkä joskus paranen mutta tällä hetkellä ei edes huvita parantua. tähän tunteeseen jää koukkuun, ihan kuin ilman sitä ei voisi edes toimia. 

Niin kuin pieniä polkuja ranteessa on, hihan alle ne piiloon jää.
Eikä kukaan tiedä, et on onneton.

kaikki on kuolemaisillaan; minä mukaan lukien.

lumi on saapunut maahan. syksyä tulee ikävä. tulee ikävä iltoja jolloin sai mennä nukkumaan sateen paiskatessa ikkunaa. syysmyrskyn mukana tuli ajatus siitä että taivaankin tarvitsee välillä huutaa. se ajatus rauhoitti.

“It’s so strange that autumn is so beautiful; yet everything is dying.”

minua ei voi enään korjata.

tänään olen ajatellut kuolemaa. ehkä huomenna asiat olisivat paremmin, jos lepäisin mullan alla.

silti vielä hengitän. ehkä hengitän huomennakin, kuka tietää.

can i still get into heaven if i kill myself?