"haha, syö vähän lisää niin tulee uni paremmin"
"ootko varma että mahdut tosta liukumäestä?"
"jos sä kutsut kauniita tyttöjä niin voinhan mä sitten tulla!"
en mä tiedä, siihen kai turtuu. aina samasta asiasta ne jaksaa kuittailla, antaisivat olla jo. jättäkää läski rauhaan, koska sanon teille että ei ole loukkausta mitä en olisi jo kuullut. olen ollut tällainen niin kauan kuin muistan ja tottakai haluan muuttua, mutta jos sängystä nouseminen joka aamu on niin vaikeaa ja kivuliasta, miten koskaan voisin edes kuvitella muuttuvani? joskus jopa tuntuu että ruoka on ainoa asia joka innostaa ja tekee hyvälle tuulelle. syön itseni niin täyteen että liikkuminen muuttu hankalaksi ja haluaisin oksentaa, mutta en kuitenkaan tee niin. ennen tunsin syyllisyyttä siitä mutta nykyään en edes välitä. miksi ottaa yksi ainoa asia mistä nautin, pois? ja tämä kuulostaa naurettavalta, mutta niin se on. minulle ei tuota ongelmaa edes kolme kappaletta 30cm subwayleipää tuplalihalla tai big mac-ateria plussana ja siihen päälle vielä neljä juustohampurilaista. joskus unohdan syödä, joskus syön jatkuvasti. joskus tungen ruokaa suuhun vaikka olisin ihan täynnä. sitten kun ei enään ole täysi olo, syön vähän lisää. ahmimishäiriöksi tätä kai kutsutaan.asiaahan ei auta se että rakastan leipomista ja kokkaamista, eikä se että opiskelen leipuri-kondiittoriksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti